Vuosi on vierähtänyt jo yli puolen välin ja kiirettä on pitänyt kun ei ole edes blogia ehtinyt päivittämään.. vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut paljon kaiken laista..

 

Heti alkuvuodesta Urho kävi tekemässä näyttelyuransa kunniakierroksen Turun KV näyttelyssä, tuloksella ERI SA VAK3 PU4 :)  Tähän oli hyvä päättää hieno näyttelyura, ainakin toistaiseksi.. Nyt on siis urho uudessa lookissa ja karvaa vain hännänpäässä :D

Sen verran pahaksi kävi Urholla eturauhasvaivat että pallitkin tuli poistettua.. Onneksi kaikki vaivat saatiin sillä pois ja nyt alkaa luonnekin hieman tasaantumaan :) Myös Mona on sairastellut, tammikuussa Monalla todettiin kapi ja toisesta korvasta lähti kaikki karvat, myös kintereistä, mahan alta ja kaulasta tippui paljon karvaa kera kaiken pohjavillan joten tyttöä ei näyttelyissä tänä vuonna ole nähty, eikä varmaan loppuvuotenakaan tulla näkemään. Ensivuonna sitten taas kunhan saadaan ensin muutama karva kasvatettua takaisin :)

Oona on käynyt muutaman kerran tokoilemassa, tuloksena muutama kakkostulos lisää.. Hienoja suorituksia on kyllä ollut mutta Oonan tyyliin sopien on aina joku liike pitänyt jättää nollille ettei vain sitä vikaa ykköstä tulisi.. huoh.. yritys jatkukoot!!! Oona teki myös näyttelyreissun PK-Tapahtumaan ja varsin mukavin tuloksin ERI SA AVK2 PN2 :)

Mellalle oli tarkoitus tulla pentuja alkuvuoden juoksusta, mutta toisin kävi. Juoksu jäi jostain syystä niin vajaaksi että kesti noin viikon eikä siitä sitten ehditty astutuspuuhiin.. Pentusuunnitelmat pysyvät samoina mutta siirtyvät vuodella eteenpäin..

Mellaa on yritetty käyttää nyt vähän ahkerammin näyttelyissä, tässä alkuvuoden tuloksia

 

Lahti KV:  ERI SA VAK1 PN1 SERT CACIB ROP RYP-4

Riihimäki KR: ERI SA VAK1 PN1 VSP

Kotka KV:  ERI SA VAK1 PN1 CACIB ROP

Karjaa KR: ERI SA VAK1 PN2

Eli varsin mukavasti on Mellalla ollut menestystä :) viimeinen suomen sertikin tuli saatua, sen verran vähän on neiti näyttelyissä käynyt että se on jäänyt uupumaan :P

 

Mellan kanssa on käyty kokeilemessa myös treenaamista suojelun merkeissä, tai lähinnä vasta maalimiehen kanssa leikkimistä :P Kouluttajana on ollut belgialainen Marc Adriaens. Maaliskuussa Mouhijärvellä oli kolmenpäivän treenit ja kesäkuun alussa Marc vieraili espoossa ja saatiin nauttia muutamasta treenipäivästä.. tässä muutamia treenivideoita..

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/CC55F344B743C5C7/10/7djmYoJ10K4

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/CC55F344B743C5C7/11/_AGeplWP7Uw

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/16B749FE753DB44B/5/yEEBcRhqiZE

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/16B749FE753DB44B/10/n9w-EJ-KJuc

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/16B749FE753DB44B/21/8KtCtU2Z6U0

http://www.youtube.com/user/tarajamomo?blend=1&ob=5#p/c/16B749FE753DB44B/22/TrZV5sNNeB4

 

Urhonkin treenailuja tuli alkuvuodesta kuvattua, tässä pari lyhyttä pätkää.. (nauttikaa lumisesta maisemasta ja urhon pitkästä tukasta :D )

http://www.youtube.com/user/TheAjannan?feature=mhee#p/a/u/1/QJXTve2_AlY

http://www.youtube.com/user/TheAjannan?feature=mhee#p/u/4/YcmTbIeNX90

Sairastelujen vuoksi treenaus jäi keväästä aika vähille mutta nyt on taas ryhdistäydytty, jahka sitä päästäisiin kisoihinkin asti kokeilemaan taitojamme..

 

Nyt ollaan päästy jo juhannuksesta yli ja kesälomien viettoon :D Urhon ja Mellan kanssa käytiin sukulaisvisiitillä Juvalla nauttien mm ihanasta järvimaisemasta. Mellaa ei järvestä meinannut saada millään pois ja neljä päivää se siellä aikaansa viettikin! käytiin myös ihanalla järvilenkillä, järven keskellä oli hiekkasärkkä jossa vettä vain nilkkoihin asti. Itse sinne pääsi kävelemällä mutta koirat joutui uimaan ja jopa Urho innostui sinne tulemaan :) Sanouttuakin tuli lähes joka päivä ja Urho oikein nautiskeli, viimeisenä se sieltä ulos tuli :) päivisin Urho lähinnä kerjäsi rapsutuksia ja otti aurinkoa katsoen Mella (joka lillui järvessä) paheksuen kun Mella välillä juoksenteli rannassa ja meinasi kastella Urhoa..

 

Yksi ilta ajettiin koirien kanssa Kuopion suunnalle Kuttukuuhun ja Mella pääsi pitkästä aikaa paimentamaan. Kymmenpäisen lammaslauman kanssa pellolla paimennus sujui varsin mallikkaasti, kunhan Mella ensin uskoi että lampaat ei ole sen omaisuutta :P Hienoilla kaarilla ja rauhallisella liikkumisella Mella piti hienosti tasapainon paimenen ja lampaiden kanssa ja osoittautui potenttiaaliseksi paimeneksi :) harmi vain että Kuttukuu on Kuopiossa ja kotoa sinne ajelisi ihan liian monta tuntia että useammin viitsisi käydä..

 

Pieni koiraton loma ehdittiin myös pitämään ja kesäkuun alussa käväistiin Tukholmassa. Hieman oli paahteista mutta silti ihanan rentouttavaa :)